Tekstit

SYYSKOKOUS TERVEISIÄ   Hei, Nyt kävi hallitukselle moka vuosikokouksen kutsujen kanssa ja ne ei koskaan lähteneet jäsenille. Sääntöjemme mukaan emme siis olleet päätäntävaltaisia. Tämän vuoksi huomioiden ajankohta, eli joulu koputtelee jo ovella siihen liittyvine kiireineen, päätimme hallituksessa poikkeuksellisesti siirtää vuosikokousasiat kevätkokouksen päätettäväksi. Eli kevätkokous sisältää paljon asiaa, niin tämän vuoden sulkemisen liittyen kuin ensi vuoden aloittamiseen.  Hallituksessa kuitenkin pohdimme jo ensi vuotta, ja jotain pientä kivaa keväälle ja loppuvuoteen olemme suunnitelleet teille jäsenet. Ensi vuosi on yhdistyksellemme yhdellä tavalla juhlavuosi, joka näkyy toiminnassamme. Tapahtumista lisää, kun vuosikokous asioista tekee lopullisen päätöksen ensi vuonna. Eli noin kuukauden päästä jo.  Pidämme siis kevätkokouksen sunnuntaina 17.1. klo 17:00 etänä. Kokoukseen tulee jäsenistölle kutsu sähköpostiin piakkoin, ja muistuttelemme teitä vielä alku vuodesta....

Syyskokous kutsu

Sääntömääräinen syyskokous pidetään teams yhteydellä ma 13.12 18:00.  Laitamme linkin ilottautuneille edellisenä päivänä. Ilmoittautuminen siis sunnuntaina 12.12 klo 13 mennessä osoitteella halkiolapset@gmail.com.  Käydään läpi sääntömääräiset asiat, hallituksen valinta sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2022. Uusia aktiiveja toivotaan mukaan matalalla kynnyksellä ☺️  Terveisin Marjo ja muut hallituksen jäsenet

Syksyn ja tulevan talven ajatuksia

Olemme yhdistyksessä viettäneet hiljaiseloa, koska Korona-epidemian aikana emme ole nähneet turvallisena järjestää tapaamisia. Nyt onneksi näyttää, että terveysturvallisesti voimme alkaa lähestymään niin sanottua normaalia arkea. Tapaamista emme ole vielä suunnitelleet, mutta vuosikokous ajankohta on työnalla. Se pidetäänkö kokous etänä- vai lähitapaamisena, varmistunee ajan saatossa. Toki olisi mukava jo nähdä ihmisiä kasvokkain. Tämänkin asian suhteen saa laittaa toiveita tulemaan, joko facessa tai sähköpostilla. Ja toki meille voi laittaa pyyntöä jos haluaa tavata vertaistuen merkeissä tai puhelimitse jutella :)  Olisi mukava kuulla teidän kuulumisia, miten arki on kulkenut perheissä tänä erikoisena aikana. Onneksi kuitenkin käsityksemme mukaan lasten hoidot sairaaloissa on toteutuneet suunnitellusti pandemiasta huolimatta.  Terveisin Marjo, pj koko hallituksen puolesta
  Hei Jäsenistö Hiljaisen vuoden lähestyessä loppua pidämme syyskokouksen etänä Meet-palvelun kautta. Vuosi on ollut erikoinen ja olemme niin yhteiskunnassa, kuin omassa elämässämme joutuneet uuden eteen äkkiä ja yllättäen. Olemme joutuneet opettelemaan osittain uuden tavan elää. Tämän vuoksi emme ole hallituksessa nähneet turvallisena pitää kokouksia ja tapaamisia teidän kanssa. Perinteeksikin tullut tapa järjestää vuosikokoukset lasten huvipuistoissa ei nyt ole näkemyksemme mukaan turvallista. Emme kuitenkaan ole unohtaneet Teitä ja toivommekin, että jos mikään mietityttää tai haluaa vaan keskustella, saa soittaa ja laittaa sähköpostia tai whatsupp-viestiä, yhteystiedot löytyy kirjeen lopusta ja kotisivuiltamme yhteystieto-osiosta. Toivottavasti kuitenkin suunnitellut leikkaukset ovat toteutuneet lapsillanne ja elämänne muutenkin on mennyt tilanteeseen nähden hyvin.  Toivottavasti tapaamme vuosikokouksessa, joka siis tänä vuonna etänä Meets-yhteydellä ma 16.11.2020 klo 19:00...
Hei, Ensimmäinen etäkokous on pidetty, hieno kokemus näin Korona-aikana, pystyy keskustelmaan niin että näkeekin toisensa. Jos halukkuutta on, niin vertaistuen merkeissä voidaan tavata etänä vastakin, laittakaa viestiä jos halua/ tarvetta on. Pohdimme tämän vuoden tapaamisia ja mietimme jo syyskokoustakin. Tilanne elää kokoajan Koronan suhteen, joten mitään ei lukkoon voi lyödä, mutta sunnitellahan aina voi. Jos virus-tilanne sallii, niin pidämme tapaamisen elokuun alussa ennen koulujen alkua. Vinkkejä paikan suhteen saa laittaa, pyrimme kuitenkin tapaamaan ulkona. Antakaahan vinkkejä, missä haluaisitte käydä mutta aina jää suunnitelman asteelle. Syyskokous pidetään suunnitelman mukaan marraskuussa, perinteeksikin jos tulleessa paikassa Leos Leikkimaassa. Mukavaa kesänodotusta, toivotaan lämmintä kesää ja mukavia hetkiä teille kaikille. Terveisin Marjo ja muu hallitus

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

Jäsenemme, Olemme joutuneet siirtämään kokousta Korona-rajoitusten vuoksi jo useamman kuukauden, ja deadline painaa päälle, joten olemme hallituksessa päättäneet pitää kevätkokokouksen etänä  Google Meet -palvelun avulla. Listalla käsiteltäviä asioita on vuoden suunnittelu, edellisen vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen läpikäyminen ja hyväksyminen.  Pidämme nyt ensimmäistä kertaa vuosikokousta yhdistyksemme historian aikana etänä. Kokoonnumme kodeissamme päättämään tämän vuoden asioista  Maanantaina 18.5 klo 18:00 . TERVETULOA! Toivomme osanottoanne tähän uuteen kokeiluun, joka vaatii sinulta vain tietokoneen tai kännykän, jossa on android. Kokoukseen tulee määräaikaan mennessä linkki sähköpostiin tai whatsupp:n oman toiveen mukaan. Olisi hienoa, jos saisimme paikalle jäseniä myös sinut ja voisimme tällä tavoin olla myös tukena perheille tänä erikoisena aikana.  Ilmoitathan osallistumisestasi tähän sähköpostiin   su 17.5 k...
VUOSIKOKOUS PERUTAAN! Tämän hetkisen Korona-tilanteen vuoksi katsomme hallituksessa aiheellisena siirtää vuosikokousta myöhempään ajankohtaan. Seuraamme tilanteen etenemistä ja päätämme uudesta päivästä myöhemmin.  Tilanteen vuoksi emme myöskään ole nyt järjestämässä tapaamisia. Vertaistukea saa puhelimitse luonnollisesti edelleen.  Toivottavasti säästytte tältä Korona-virukselta, kuin myös influensalta ja muilta vastaavilta. Hyvää kevättä kaikille, pestään käsiämme ahkerasti ja nautitaan alkavasta keväästä sekä auringosta joka välillä jo näyttäytyy :)  Terveisin puheenjohtaja Marjo